Mr racing

Blogista

Loistavia legendaarisia kuljettajia

Ihmiskuntaa on aina kiehtonut nopeus ja kestävyys. Ihailimme eläimiä ja henkilöitä, jotka voivat oikeasti juosta ja taivuttaa rajoja. Teknologian ja autojen keksimisen myötä, uusi tapa ihmisille matkustaa nopeammin esiteltiin. Tunne, jonka joku saa ajaessaan ja matkustaessaan nopeasti, uskomme että se ei vedä vertoja mihinkään muuhun. Adrenaliinin tulvahdus, jonka koet on ylittämätöntä.

Oli vain ajan kysymys ennen kuin sisällytimme autoja ja moottoripyörät kilpa-ajoihin ja urheiluun. On olemassa monia mestaruuskilpailuja maailmanlaajuisesti, jotka kiehtovat yleisöä ja katsojia. Kuljettajia kohdellaan kuin jumalia maan päällä, he vaarantavat henkensä ihmisten viihteen takia. Monet kuljettajat on kirjoitettu historiaan kultaisilla kirjaimilla ja pysyvät legendaarisina tähän päivään. Heidän tarunsa seuraavat heitä kaikkialle samalla kun elokuvia ja TV-sarjoja sekä kirjoja on luotu heidän kunniakseen. Suurin osa niistä voidaan löytää kahdessa urheilussa: Formula 1 ja moottoripyöräkilpailut.

Legendaarisia Formula 1 -kuljettajia

Formula 1 -mestaruuskilpailu on autokilpaturnaus, joka on kuuluisa koko maailmassa. Ensimmäisen mestaruuskilpailun järjesti FIA (Fédération Internationale de l’Automobile) vuonna 1950 Silverstonessa Iso-Britanniassa. Vaikka kilpailut (nimeltään Grand Prix) keskittyivät alun perin Eurooppaan, kilpailuja pidetään nykyään monessa maassa. On monta F1-kuljettajaa, joita palvotaan vieläkin.

Michael Schumacher, saksalainen ihme

Michael syntyi vuonna 1969 ja on entinen Formula 1- kuljettaja. Hän on voittanut maailmanmestaruuden seitsemän kertaa, enemmän kuin kukaan muu Formula 1- kuljettaja. Hän ilmoitti eläkkeelle siirtymisestään kilpailusta toiseen kertaan vuonna 2012. Mikä tekee hänestä legendaarisen on, että hän osallistui 250 Grand Prix- kilpailuun ja on voittanut 91 niistä. 155:ssa hän oli kolmen ensimmäisen joukossa. Hänen huonoin paikkansa missään mestaruuskilpailussa oli 5. vuonna 1999, jossa hän ei voinut osallistua 6 kilpailuun 16:sta vammojen takia. Hän on rikkonut enemmän kuin 30 ennätystä urheilussa, enemmän kuin kukaan muu kuljettaja, oikea legenda. Joulukuussa vuonna 2013, maailma järkyttyi kun selvisi, että hän loukkaantui vakavasti hiihtäessään. Hän oli koomassa vuoteen 2014 asti ja on vieläkin elpymässä.

Ayrton Senna, lahjakkain kuljettaja

Hän oli brasilialainen Formula 1- kuljettaja ja syntyi vuonna 1960. Hänet kruunattiin maailmanmestariksi kolme kertaa ja häntä pidetään vieläkin yhtenä lahjakkaimmista kuljettajista. Hänen kilpailunsa Alain Prostin, toisen legendaarinen F1- kuljettajan kanssa oli käsittämätöntä. Toukokuun 1. 1994, San Marinon Grand Prixin aikana, seitsemännellä kierroksella Tamburellon mutkassa, menetti hallinnan autostaan ja osui seinään tuntemattomasta syystä. Kaksi tuntia jälkeenpäin hän ohitti sen taas, jättäen jälkeensä valtavan perinnön. Hänen elämästään on tehty kirjoja ja TV-sarjoja sekä elokuvia ja häntä pidetään vieläkin ikonina kilpa-maailmassa.

Legendaarisia ajorata-kuljettajia

Ajorata-mestaruuskilpailun Grand Prix tai MotoGP on moottoripyöräkilpailun mestaruuskilpailu ja pidetään joka vuosi vuodesta 1949 lähtien. Aivan kuin Formula 1, monia sen kuljettajia palvotaan legendoina, jotka tekevät heistä ensimmäisiä heidän vastaavalla alalla.

Valentino Rossi

Tämä italialainen moottoripyörän kuljettaja syntyi vuonna 1979 ja on voittanut maailmanmestaruuden yhdeksän kertaa. Hän on yksi maksetuimmista urheilijoista maailmassa. Hänen nettovaransa  arvellaan olevan yli 120 miljoonaa dollaria, sekä hänen ajoistaan että mainoksista ja kannatuksistaan. Hän seurasi isänsä jalanjälkiä. Hänen isänsä, Graziano Rossi oli entinen italialainen Grand Prix -kuljettaja itse. Joten, hedelmä ei pudonnut pitkälle puusta.

Giacomo Agostini

Hän on luultavasti yksi parhaista MotoGP-kuljettajista maailmassa. Myös italialainen, hän syntyi vuonna 1942. Hän on voittanut maailmanmestaruuden monta kertaa ja uransa aikana hän on omistanut ällistyttävän määrän Grand Prix -voittoja, ennätys joka on 122 voittoa. Hän on voittanut myös maailmanmestaruuden 15 kertaa, menestyen sekä 500cc että 350cc -sarjoissa. Samankaltaisesti muihin kuljettajiin, hänellä oli ura kilpa-autoilussa ja Formula 1- ajoissa.

Giacomo Agostini

Kaikki nämä legendat ja monet muut ovat ohittaneet rajansa ja vaarantaneet henkensä siihen, mihin he uskoivat. Kovan työn ja päättäväisyyden kautta, he olivat alansa kärjessä ja onnistuivat jättämään taakseen perinnön, joka on vaikeaa olla huomaamatta. Voittaen kertansa jälkeen, he jättivät jälkensä kaikille, jotka tulevat heidän jälkeensä. He ovat asettaneet ennätyksiä, joita on vaikea rikkoa. Mutta tämä on miksi heitä pidetään legendoina. He ovat esimerkillään näyttäneet maailmalle, että kaikki on mahdollista jos yrität tarpeeksi kovasti.